Kilpailunjohtajan tervehdys – Jansu tarinoi…

Kun kolmattatoista kertaa rallia Janakkalan seudulla ollaan järjestämässä, ennakkoasetelmat ovat vähintäänkin jännittävät. Routainen kevät, joka näkyy jopa pääteillä, tuo oman mausteensa kilpailun läpiviemiseen. Samana päivänä ajettava SM-ralli naapurikaupungissa on myös haaste ainakin harrastajalle, lähteäkö mukaan ennakkotutustuttavaan ”nuotti-” vai ”pimeään” ralliin, jonka reitti pitäisi olla ennakoltatutustumattomissa.

Kilpailijoita Rocketissa on aina vuosien varrella riittänyt ja tuskin tämäkään vuosi tekee poikkeuksen. Historic-rallisarja on osoittautunut harrastajaystävälliseksi muodoksi ajaa kilpaa eikä siis ole ihme että kilpailuista toiseen näitä hienoja autovanhuksia on viivalla aina yli 100 kpl.

Rallin Suomen Juniorimestaruus- ja Naisten Suomenmestaruus-sarjat hakevat vielä uudistuksien jälkeen muotoaan, mutta toivoa sopii, että oikea konsepti nykysäännöillä ja -autoilla löytyy jotta tämäkin sarja junioreiden ja naisten kannalta palaa menneiden vuosien loistoonsa ja toimisi tulevaisuudessa näytönpaikkana uraansa rakentaville kilpailijalupauksille.

Unohtaa ei myöskään sovi harrastelijoita, jotka monissa eri luokissa niin aloittelijalle hyvin sopivista Ralli Trophyn autoista (jotka ovat myös kilpailussamme sarjan osakilpailuna mukana) aina tehokkaisiin f-ryhmän erikoisautoihin, antavat katselijoille näkemisenarvoista katseltavaa kilpailupäivänä niin reitillä kuin huoltoalueella.

Iso kiitos tästä kilpailun järjestämisestä kuuluu pääyhteistyökumppanille Keskipinta Oy:lle, joka vuodesta toiseen on ollut meitä tukemassa, samoin kuin myös muille alueen yrityksille, jotka ovat mahdollistamassa kilpailun tekemistä. Isoin kiitos kuuluu koko organisaatiolle, sen vapaaehtoisille ja talkoolaisille, jotka halusta tehdä kesän ensimmäinen todellinen ralli, ovat tehneet monia tunteja arvokasta työtä kilpailumme läpiviemiseksi, jotta kilpailijat ja katselijat pääsisivät nauttimaan hienoista Kanta-Hämeen ralliteistä.

Kilpailunjohtaja
Jan Lönegren

Pasi ”FB” Ruotanen huomauttaa…

Kymmenen päivää, kahdeksantoista tuntia siihen kun kevään ensimmäisen rallin ilmoittautuminen päättyy 29.4. klo 18.

Varsin mukavasti on kilpailijoita jo Black Rocket Ralliin ilmoittautunutkin vallankin ”ns” lisäluokkiin. Nyt kaikki muutkin kipinkapin ilmoittautumaan välttyäksenne karsinnoilta, sillä tosiaan ensisijaisia kilpailuun hyväksyttyjä ovat sarjalaiset Nuorten-, Naisten-, Historic- sekä Rally Trophy-luokissa. Ilmoittautumisista allekirjoittanutta lämmitti vanhana Ladailijana myös ensimmäisen Ladan ilmoittautuminen kilpailuun tänään.

Reitiltä on sen verran kerrottavaa, että tiestön kuntoontulo edistyy todella mallikkaasti ja nuo meidän tarjolla olevat 4 ek:ta tulevat olemaan kilpailupäivänä todennäköisesti mitä mainioimmassa kunnossa.

Huomio, huomio: jos haluat yhteistyökumppaneitasi, sponsoreitasi, sukulaisia, ystäviäsi tai muita vastaavia rallin tiimoilla jotenkin palkita, niin otapa yhteyttä BR Rallin markkinointiin, keksimme siellä varmasti mukavia konsteja siihen.
Ja jos haluat mainostaa ralli lehdessämme, niin siihen vielä tämän viikon ehtii osallistumaan, kattava ralli lehti tavoittaa jokaisen rallikilpailun seuraajan ja lähipaikkakuntiemme asukkaan. Mediakorttimme löydät sivuiltamme ja jos joku asia askarruttaa, niin toki s-postia vaan tulemaan, toki soittaakin saa.

Muistattehan että myös BR-tytöt ovat myös esillä rallissamme, siis ainakin isukeille jotain silmäniloa kauniiden autojen lisäksi on tarjolla ;). Olemme myös Facebookissa, muista käydä painamassa tuosta ”tykkää”-nappulasta 🙂

Näppäimistön takana,
Pasi Ruotanen

Reittijohtajan terveisiä…

Tiet sulaa, ilmoittautuneita tulee lisää ja Black Rocket Ralli etenee aikataulussaan. Nuorten, Naisten, Historic trophyn ja Rally trophyn kesän avausosakilpailu Janakkalan ympäristössä ajettavana on herättänyt mielenkiintoa myös F-cupin kuljettajien mielissä, koska heti Rocketin jälkeisenä viikonloppuna taistellaan sarjapisteistä Uudenkaupungin maisemissa. Kilpailumme sopiikin näin ollen mainioksi testikilpailuksi heille.

On mielenkiintoista myös nähdä paljonko Rally trophyyn tulee mukaan kilpailijoita koska maaliskuun alussa Itä- sekä Iltarallissa oli yhteensä 43 trophyä sekä v1600 autoa, eli ko. luokka kiinnostaa myös kilpailijoita. Black Rocket Ralli sopii myös harrastajille eli sarjoihin osaaottamattomille nautiskelijoille vallan mainiosti, koska ratamestarimme R. Vuorinen on taas onnistunut valitsemaan loistavat kovapintaiset tiet, jotka tulevat kestämään rallailijoiden rasitukset.

Majoituksesta huolehtii Hotelli Vaakuna Hämeenlinnassa kilpailija ystävälliseen hintaan.

Eipä siis muuta kuin ilmoittautumiskuponkeja sisään ja nautiskelemaan hyvistä teistä Black Rocket Rallissa 14.5.2011, neljän erikoiskokeen ja 47,7 EK kilometrin puitteissa.

Reittijohtaja
Pasi Ruotanen

Yhteistyökumppanit…

Black Rocket Rallin pääyhteistyökumppanina jatkaa Keskipinta Oy. Keskipinta palvelee sinuakin kaikissa rengasasioissa. Keskipinta Oy myy, pinnoittaa, korjaa ja asentaa kaikkien ajoneuvojen renkaat. Keskipinta on myös tunnettu Black Rocket kesärallirenkaista ja talvirallirenkaista. Keskipinta huoltaa myös ilmastointilaitteesi ja korjaa tuulilasit.  Keskipinnan toimipisteemme sijaitsevat Turengissa ja Forssassa ja he myös toimittavat tuotteita ympäri maailmaa. Erikoiskokeillekin on löytynyt nimet, lue lisää yhteistyökumppanit sivulta.